torstai 26. kesäkuuta 2014

Sähköurakoitsijan valinta


7.5. meillä oli omasta puolestamme sähkösuunnittelu valmis. Siinä meni kuitenkin tovi ennenkuin suunnittelija sai lopulliset suunnitelmat ja kuvat valmiiksi. Taisi olla kesäkuun ensimmäisiä päiviä. Sitten tarjouspyynnöt ulos ja kahden viikon tiukka odotus päälle. 13.6. perjantai olikin sopiva päivä odottaa tarjouksia.

Jos tarjousten laadussa ja hinnassa oli eroa LVI puolella, niin sähköurakointi meni ihan ralliksi. KNX automaatio sai urakoitsijat villeiksi ja urakkatajousten välillä hintaero oli jopa yli 150%. Todella yli 150%.

Jouduimme ottamaan suunnittelijamme Hendell/ Ari Miettisen auttamaan valinnassa ja kysymään hieman taustoja näin rajuille vaihteluille. 

Arin asiantuntemuksella saimme hyvän kokonaiskäsityksen tarjouksen sisällöistä, sillä hän oli tehnyt tarjouspyyntöön selkeän tuote- ja palvelukuvausten erittelyt, joiden pohjalta pystyimme paremmin hahmottamaan eri tarjoajien välisiä eroja.

Olemme päätyneet ratkaisuun, jossa suunnittelijamme Hendell toteuttaa myös KNX osuuden (komponentit ja ohjelmoinnin), sähkökalusteiden toimituksen sekä ryhmäkeskuksen rakentamisen. Sähköurakoitsija Jouko Niemelä vastaa kokonaisuudesta. Saimme ystäviltämme hyvä suosituksen ja päädyimme valitsemaan hänet siltä pohjalta. Hinta oli noin 25% yli alimman tarjouksen, mutta emme kuitenkaan ottaneet kalleinta.

Yleisesti päivitellään KNX ratkaisujen hintavuutta. Tämä voi paljolti johtua siitä, että markkinoilla tuntuu olevan muutamia toimijoita, jotka todella lyövät karmean hinnoittelun ja kokeilevat, jos sellainen menee pahaa aavistamattoman rakentajan tutkasta läpi. Tällainen toiminta tosin haittaa koko toimialan mainetta.

Kalusteissa valitsimme toimattajaksi Berkerin.http://www.berker.fi/.
Valinnan perusteena oli palkitun muotoilun yksinkertaisuus ja sulavuus,  sähköurakoitsijan näkemys markkinaosuuksista ja toimituksista vastaavanlaisiin taloihin sekä suunnittelijan näkemys käytettävyydestä.
Kalusteet tuntuvat hyvältä käteen.


Maanrakennus jatkuu....ja jatkuu

Rakennuslupa tuli 16.6. ja meillä oli vahva oletus, että silloin aletaan valamaan anturaa. Se olisi ollut riemastuttavaa mennä ylöspäin hankkeessa.

Nyt on sellaista pientä vastoinkäymisen makua. Maanrakennus etenee erittäin hitaasti. VRJ on tunnettu ja suuri rakentaja, mutta tässä kohteessa tökkii reilusti. Annettu valmistumispäivämäärä 03.6. on ylitetty. Uusi annettu pvm oli 24.6. ja sekin on historiaa. Toivottavasti kolmas kerta toden sanoo eli 04.7. perjantaina tulisi rakennuspaikan olla valmiina.

Ramirent on toiminut erittäin hienosti ja joustavasti. Yhdellä puhelinsoitolla ollaan saatu muutettua aikatauluja telineiden, kontin etc. osalta. Tämä on ollut helpotus, sillä muuten olisi ollut hankalaa työntää telineet naapurin ojaan.

Samoin on LAMMI-kivitalot ollut mukana juonesssa hienosti ja vaihtanut toimitusaikatauluja liukkaasti ongelmien synnyttyä. 

Ei voisi uskoa muutaman viemäriputken, vesijohdon, kaivon ja sähkövarausten vetojen kestävän viikkotolkulla.


Nyt istutaan runkoporukan sankareiden kanssa kädet ristissä 
ja toivotaan 7.7. aloitusta.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Rakennuslupa myönnetty

16.06. maanantai aukeni ja rakennuslupa myönnettiin. 
Oi autuutta ja onnea, jota voi kokea leimasta paperissa.

Rakennuslupa sysäsi monet asiat liikkeelle. Kontin, telineiden, wc toimituspyynnön RamiRentiltä. Harjateräksen, Tassujen ja 1. kivikuorman tilauksen sekä työpiirustusten toimittamisen tontille laminoituna.

Vihdoin saadaan Sankari Jaan Väär toisitoimiin. On sitä odotettu. Molemminpuolin.

  

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Pääsuunnittelijan hommia

Sankari jatkaa maailman pelastamista. Kiitos siitä.

Nyt viimeinen 4 viikkoa on mennyt rakennusvalvonnan kanssa miekkaillessa erinäisistä asioista. Naapurin kuulemisten vastineet, hulevesisuuunnitelman uusiminen, tarkennuspiirrosten toimittaminen etc. Rakennusvalvonnan toiminta ei todellakaan ole mitään business as usual. Jaksan aina yllättyä, mitä sieltä keksitään. 

Odotamme rakennusluvan saantia 12.6. torstaina.
Koska projekti on monistakin syistä viivästynyt, haimme erikoisluvan aloittaa rakentaminen välittömästi päätöksen jälkeen. Käytäntö on odottaa 2 viikkoa luvan jälkeen, ettei tule valituksia mistään suunnasta.

Pääsuunnittelijan tehtävänä on varmistaa kaikkien suunnitelmien yhteensopivuus ja toimivuus. Rankka homma.

Meidän pääpiirustukset ala Sankari, LVI kuvat ala Risto Ojala, Sähkösuunnittelu ala Ari Miettinen ja Rakennekuvat ala Mikko Pieviläinen on yhteensovitettu, arvioitu ja todettu hyviksi sekä valmiiksi rakentamisen aloittamiseksi. Huojentava tieto jokaiselle rakentajalle.


Runkourakan valmistelut

Runkoporukan kanssa kävimme läpi aloitukseen tarvittavan tavaran.
Lista on pitkä. Tarvitaan sähköä, vettä, harjaterästä, lammi tassua, betonia, harkkoja, konttia, wessaa, telinettä, nosturia noin alkuun.

Ensituskalta päästyäni yritin miettiä, mistä pääsen parhaiten alkuun. Tässä tuli periaatteeni avuksi. Viime talon rakennuksessa tein paljon itse ja oli yhtä jos toista sopimusta. Nyt olisin kiitollisin, kun saisin jonkun ottamaan kokonaisuuksia.

Sankarin viittaa kantoi tässä RamiRent. Heidän palveluistaan löytyi kaikki tarvittava aloitukseen. Urakoitsijan kanssa laskimme telineiden tarpeen ja kontin speksit sekä nostureiden kapasiteettitarpeen. Muutaman mailin avustamana nyt on tulossa tontille Kontti eli rakentajien työtila, WC, telineet ja nosturit tilattaessa harkkojen nostoon. Kuulostaa helpolle.

Rakentamisen aloittamisen lisäkiusana on Fortum ja HSY.
Sähkösopimuksen aikaansaaminen sekä sähkön vetäminen tontille kestää viikkoja. Samoin HSY vesisopimus voidaan tehdä vasta, kun rakennuslupa on saatu. Näistä johtuen vettä ja sähköä saadaan omillla sopimuksilla tontille arviolta 2-4 viikkoa rakennusluvan saannista.

Hyvänä uutisena tuli tieto, että Ramilta saa myös aggregaatin sähkön tuottamiseen ja vesisäiliön. Tämä olikin aivan olennainen tarve. 

Nyt lista on kuitattu ja tarvittavat tavarat ja palvelut odottavat ainoastaan kauan odotettua tulikomentoa.






Maanrakennus jatkuu....

Maanrakentaminen on suuri juttu. Kokonaisvaltaisesti tontille rakennetaan yhdeksän taloa, joiden pohja-aloja työvaroineen tulee louhia keskimäärin 200 m2. Arviolta 1800 m2 louhinta keskimääärin 1,5 metrin syvyyteen graniittiin, tuottaa 2700 kiintokuutiota louhetta, suurimmat ovat 2 m3 jötiköitä ja pienin aines menee ihan soraksi. 

Arvion mukaan kiintokuutio minimissään tuplaantuu, kun se muuttuu louhinnassa irtokuutioksi. noin 5.500 irtokuution roudaaminen tontilta ja maiden siirtely sekä vaihto on melkoinen urakka. Se alkoi 24.4. ja päätös ei ole vielä selvillä. Alkuperäinen arvio oli 3.6. myöhässä mennään.



Räjäytysporukka on toiminut melkoisen hyvin, mutta olemassa olevilta naapureilta saa palautetta "maailmansodan" aloittamisesta. Parhaimmillaan tontilla kajahtaa 5-6 paukkua päivässä. Melu on hurjaa - ei ainoastaan paukuissa, vaan enimmäkseen maansiirtokoneiden telaketjut, nostettavat ja autojen teräslavoille putoavat kivilohkareet pitävät demonista kolinaa.